Elämäkerta valtiomies, professori T.M. Kivimäestä

Kiinnostuin oppikoulun keskiluokilla politiikan seuraamisesta ja poliittisesta historiasta niin kuin tuolloinkin moni muu tuleva lakimies. Haaveilin myös poliittisen historian tutkijan urasta. Päädyin kuitenkin siihen, että lakimieskoulutus tarjoaa enemmän uravaihtoehtoja kuin historian opinnot varsinkin, jos tavoitteena olisi vain yliopistoura. Jos isäni ei olisi ollut oikeustieteen professori, valintani olisi voinut olla toinen. Kirjoittauduin vuonna 1972 yliopisto-opintoja aloittaessani myös valtiotieteelliseen tiedekuntaan, mutta en koskaan suorittanut siellä opintoja.

Poliittinen historia jäi elämänmittaiseksi harrastukseksi. Vuosien varrella olen kirjoittanut poliittisesta historiasta ja henkilöhistoriasta esseitä ja pienimuotoisia tutkielmia. Henkilöhistoriassa olen keskittynyt lakimiehiin muun muassa Suomen kansallisbiografiaan ja Lakimiesuutisiin laatimissani teksteissä. Mielessä oli pitkään elämäkertateoksen kirjoittaminen, mutta sellaiseen ei liiennyt aikaa, niin kauan kuin hoidin professorin tehtävää Helsingin yliopistossa. Pari vuosikymmentä sitten tämä haave fokusoitui T.M. Kivimäkeen.

Vuosina 1886–1968 eläneen Kivimäen valintaan biografian kohteeksi oli useita syitä. Vaikka Kivimäki oli merkittävä poliitikko ja valtiomies, hänestä ei ollut kirjoitettu elämäkertaa, ei edes suppeaa sellaista. Hänen elämäntyönsä ajoittui ajanjaksoon, joka kiinnosti minua poliittisen historian harrastajana. Se sijoittui tarpeeksi lähelle mutta riittävän kauas.

Kunnioitin ja kunnioitan Kivimäen elämäntyötä, joka koostui sekä yliopistomiehen että poliitikon urasta. Edellinen kosketti minua erityisesti siksi, että toimin vuosina 2009–2020 samassa professorin virassa kuin Kivimäki aikanaan. Meidän kahden välissä kyseisessä siviilioikeuden professorin virassa toimivat Matti Ylöstalo ja Erkki Aurejärvi. Poliittisen historian harrastajana kiinnostukseni kohdistui Kivimäkeen Suomen pitkäaikaisena pääministerinä ja Berliinin lähettiläänä vuosina 1940–1944.

Aloitin konkreettisen kirjoitustyön 2.5.2021 ja teoksen julkistamistilaisuus oli 25.4.2024 Helsingin yliopiston päärakennuksessa. Julkistamisen paikka ja ajankohta eivät olleet sattuma. Päivälleen sata vuotta aikaisemmin oli ollut samassa rakennuksessa väitöstilaisuus, jossa Kivimäki puolusti väitöskirjaansa ”Asianajajan siviilioikeudellinen vastuu”. Jälkeenpäin voi sanoa, että Kivimäki on perustanut Suomessa asianajajaoikeuden oikeusalueena. Teokseni julkistamistilaisuudessa oli saapuvilla 50 kutsuvierasta – henkilöitä, jotka olivat eri tavoin tukeneet ja seuranneet elämäkerran kirjoittamista: ammattikollegoja, historiantutkijoita ja ystäviä.

Kirjoitin biografian Kivimäen elämäntyöstä kokonaisuudessaan. Yleensä politiikassa ja valtiollisessa elämässä vaikuttaneiden juristien elämäkerroissa sivuutetaan asianomaisen opinnot ja toiminta lakimiestehtävissä hyvin vähällä. Tuoreimpana esimerkkinä on Riku Keski-Rauskan kirjoittama teos ”Kasvonsa peittänyt mies. Juha Vikatmaan elämä”. Keskeisenä syynä on se, että kirjoittajat ovat ammattihistorioitsijoita, eivät lakimiehiä.

Kivimäki-elämäkerrassani valinta on toinen. Olen käynyt laajasti lävitse Kivimäen toimintaa lakimiestehtävissä kuten asianajajana Turussa (1912–1920), lainvalmistelukunnan jäsenenä (1922–1924), pankinjohtajana Turussa ja Helsingissä (1924–1931) sekä tietenkin oikeustieteen tutkijana ja siviilioikeuden professorina 1931–1956, josta ajasta hän oli suuren osan virasta vapaana. Mukana on myös Kivimäen lakimiesmentaliteetin ja tutkijatoimen analyysiä. Teos käsittää 687 sivua, paljon enemmän kuin olin alun alkaen tavoitellut. Kyseessä ei ole kevythistoria.

Kivimäki oli kansan syvistä riveistä opintielle päässyt opettajaperheen poika, joka pääsi lahjakkuutensa, tarmokkuutensa ja kunnianhimonsa perusteella elämässä pitkälle. Hän oli luonteeltaan vaatimaton ja hillitty. Hän toimi eri vaiheissa kansanedustajana ja ministerinä. Vuosina 1932–1936 hän vaikutti omalta osaltaan Suomen pääministerinä maan sisäisten olojen rauhoittumiseen ja talouden kääntymiseen pula-ajan jälkeiseen nousuun. Tämä loi pohjaa kansalliselle yhteisymmärrykselle ja yhteenkuuluvuudelle.

Berliinin lähettilään tehtävä lienee Kivimäen toimista yleisön kannalta kiinnostavin. Hänen elämänsä suuri tragedia oli tulla tuomituksi sotaan syyllisenä viideksi vuodeksi vankeuteen. Vankeusvuodet ottivat koville, mutta hän ei murtunut vaan jatkoi vapauduttuaan merkittävää tiedemiehen uraansa siviilioikeuden professorina. Politiikan jäätyä taakse hänellä oli monia oikeudellisia asiantuntijatehtäviä, joita olen niin ikään pyrkinyt tarkastelemaan.

Kivimäestä kirjoittaminen oli mukaansa tempaava tehtävä. Se vaati arkistotyötä ja tutkimuskirjallisuuden läpikäymistä. En kuitenkaan joutunut aloittamaan työtäni nollapisteestä: aihepiiri oli päällisin puolin tuttu. Teoksen valmistuttua voin todeta, etten olisi voinut löytää harrastukseeni ja lakimiesuraani paremmin perustuvaa kohdetta elämäkertahaaveelleni kuin T.M. Kivimäki.

Lisätietoa kirjasta